Mitä ihmettä?Eikö äsken vasta ollut toukokuu?
Vastahan mä kirjoitin edellisen blogikirjoitukseni.
No, onhan siitä jo reilu kaksi kuukautta aikaa.
Kesällä ajantaju on jotenkin erilainen kuin muulloin ja vaikka aikaakin olisi ollut töiden ja muun elämän lisäksi, läppärin äärelle on ollut vaikea jäädä ja kirjoittaminen on jäänyt minimaaliseksi.
Kyllähän sitä kirjotettavaa olisi varmasti ollut, mutta ne jääkööt vielä ainakin hetkeksi omien päiväkirjojen sivuille.
Kesä tuli ja meni. Tai no, elokuutahan tässä vasta eletään. Mä vaan oon niin syksyihminen ja niin paljon on jo syksyn merkkejä ilmassa, että en osaa enää ajatella, että vielä olis kesää jäljellä.
Mä olisin niin valmis jo ottamaan huivit ja neuleet ja saappaat esille. Mutta kai sitä vielä täytyy hillitä itsensä, jos ja kun viikonlopuksi on tulossa hellettä.
Kesän aikana oma bloggailuni sai pitää taukoa. Löysin kuitenkin muutamia mielenkiintoisia ja hyviä blogeja, joita olen päättänyt alkaa aktiivisesti seuraamaan. Ja ensimmäistä kertaa elämässäni olen myös kommentoinut blogikirjoituksia. Kommenteillani olen halunnut rohkaista, kannustaa ja ilahduttaa kirjoittajia. Mun sydämellä kuitenkin on rohkaista ja puhua hyvää, niillekkin, joita en tunne.
Kesän aikana on tullut luettua niin paljon mielensä pahoittajien ja arvostelijoiden kommentteja, että usein se sattuu sydämeen. Aihe kuin aihe, aina joku arvostelee, kritisoi ja puhuu pahaa. Kuitenkin täytyy muistaa, että useimmiten kommentit kertovat enemmän kommentoijasta kuin kommentoitavasta. Sosiaalinen media on yllättävän helppo paikka purkaa omaa pahaa oloaan ja usein se kohdistuu täysin tuntemattomiin ihmisiin. Oli sitten kyse ihmisten menestyksestä tai menetyksestä, uudesta työpaikasta tai sen puutteesta, uudesta kodista tai kodittomuudesta - aina on syy arvostella ja kritisoida. Vai onko?
Uskon, että jokainen meistä voi omalla paikallaan olla muuttamassa tätä maailmaa. Hyvässä tai pahassa. Jokaisen meidän sanat tuottaa joko elämää tai kuolemaa. Viha on aiheuttanut paljon ongelmia maailmassa, mutta se ei ole ratkaissut niistä yhtäkään. Jos me kylvetään vihaa meijän sanoilla ja teoilla, sitä me myös tullaan niittämään ja jo nyt nähdään paljon vihan aiheuttamia asioita. Mitä jos me kylvettäis rakkautta? Jokainen meistä omalla paikallaan ja siellä, missä kuljetaankin. Voisko se muuttaa tätä maailmaa?
Näillä ajatuksilla tänään.
Seuraava blogikirjotukseni sisältääkin muutamia ruokajuttuja :)
Iloa elokuuhun,
Milka
❤️
VastaaPoistaKiintoisa kirjoitus! Kiitos siitä! Olen samaa mieltä, että toisten haukkuminen ja ivaaminen netissä ja muuallakin on rumaa ja ikävää toimintaa, jonka toivoisi loppuvan. Kannustaminen ja kiittäminen puolestaan on kiva ja tärkeä asia, joka piristää ja rohkaisee.
VastaaPoistaNäitten kahden ääripään lisäksi on myös muuta tärkeää ja positiivistakin kuten asiallinen kritiikki, joka auttaa meitä ihmisiä kasvamaan ja kehittymään. Pelkkä kehumisen kuuntelu ja vain samaa mieltä olevien kantojen kuuntelu ei kasvata meitä ihmisinä eikä laajenna ajattelukykyämme.
Kun ajatellaan Raamatun antamaa esikuvaa niin Jeesus ja vakaat uskovat ihmiset kuten Paavali sekä kiittivät että antoivat rakentavaa ja hyödyllistä kritiikkiä. Mitä esim uskonasioihin ja hengellisiin opetuksiin tulee niin kaikkea ei voi vain kiittäää vaan Raamatun mukaan tulee myös koetella kaikki ja jopa varoittaa esim epäraamatullisista opetuksista ja toiminnasta. Elämme aikaa jolloin monenmoiset eksytykset esim new Age-henkiset (kuten David Herzogin yms opetukset) ovat saaneet alaa kristittyjen keskuudessa. Jeesus ennustikin tälläistä tapahtuvaksi ja kehotti olemaan valppana ja varomaan, ettei lähde mihinkään väärään mukaan.
Hyviä asioita tulee rakastaa ja pahoja asioita tulee vihata. Kaikkia ihmisiä tulee kuitenkin rakastaa. Rakkaudelle ja vihalle on oma tarkoituksensa.
Niinpä on rakkaudellista kiittää ja kannustaa, kun siihen on aihetta. Toisaalta on rakkaudellista varoa ja tunnistaa paha, vääryys ja eksytys, vihata sellaista vääryyttä ja varoittaa niistä toisiakin kuten Jeesus ja Paavalikin tekivät. Varoittaminen ja kritiikki tulee tietenkin aina pyrkiä tekemään rakkaudellisessa ja aidosti välittävässä hengessä.
Aidosti välittävä ja rakastava ihminen ei voi aina vain kiittää ja kehua. Rakastamiseen kuuluu myös kritiikki ja varoittaminen.
Luin aiheeseen liittyen tänä kesänä tosi kiinnostavan kristillisen teoksenkin: Leevi Launosen ja Elina Raution toimittaman kirjan Koetelkaa kaikki, Suuntaviivoja aikamme hengellisten ilmiöiden arviointiin. Sitä teosta voin suositella lämpimästi kaikille uskoville ja toki muillekin.
Tälläisiä asioita itselleni nousi mieleen kiinnostavasta bloggauksestasi.
Iloa ja onnellisuutta sinunkin elokuuhusi!
Kiitos kommentistasi!
PoistaOlen samaa mieltä kanssasi, kritiikkiä täytyy osata antaa ja vastaanottaa ja asioita täytyy saada kyseenalaistaa ja arvioida. Mutta miten ja missä se tapahtuu, on olennaista. Mielestäni kriitikin ja arvioinnin tulisi tapahtua pääasiallisesti yksityisesti ja osoitetusti henkilölle, jolle sen haluaa antaa. Jos se täytyy välttämättä tehdä julkisesti, tulee se tehdä asiallisesti ja rakkaudella. Monet kommentit ja kritiikit, joita olen itse lukenut, eivät ole näiden pohjalta kirjoitettu ja se satuttaa mun sydäntä.
Mutta siis, kiitos ajtuksistasi, kiva että tekstini herättävät sellaisia! :)
Mukavaa, että tuli uusi postaus ja aihekin antoi ajattelemisen aihetta. Rakkauden kylväminen on iso juttu, johon kannattaa tosiaan pyrkiä! :)
VastaaPoistaJäin vielä pohtimaan mitä sulle itsellesi kuuluu syksyyn ja tuleviin kuukausiin. Aloitatko opiskellla kuten oli haaveissasi vai onko sinulla ehkä jotain muita suunnitelmia edessäsi tänä syksynä?
Kiitos kommentista ja kiva, että kirjoituksiani luetaan ja niitä odotetaan!
PoistaKerron varmasti lähiaikoina kuulumisiani. Lähitulevaisuuden kuviot toivottavasti selviävät ensi viikolla :) ja kirjoittelen niistä sitten tänne :)
Hei! Mitä elämääsi nyt kuuluu? Mukavaa talven alkua!
VastaaPoista