Miten voi aika mennä niin nopeasti??
Edellisestä kirjotuksestani on jo kaksi kuukautta aikaa. En sitten koskaan tehnytkään ruokapostausta, se jostain syystä jäi kaiken muun kiireen ja ajatuksien taakse.
En selvästikään ole kovin aktiivinen blogin kirjoittaja. Olen ennemminkin viihynyt toisten blogien parissa ja ammentanut niistä inspiraatiota.
Äsken saamani viesti kuitenkin innoitti taas palaamaan oman blogini ääreen ja kirjoittamaan pikaisen postauksen koulutehtävien ohessa.
KYLLÄ, olen aloittanut opiskelun!
Aloitin syyskyyssa vaatetusalan opinnot (teen aikuispuolen opintoja) lähellämme olevassa ammattiopistossa. Kahden vuoden päästä minun pitäisi olla valmistunut vaatetusalan artesaaniksi.
Se, miten päädyin opiskelemaan juuri tätä alaa, on itsellenkin yllätys. Yhdessä postauksessa taisin kertoa unelmastani perustaa sisustukahvila ja opiskella sitä varten leipuri-kondiittoriksi. No, se nyt ei mennyt ihan niin.
Siinä vaiheessa, kun aloin etsimään opiskelupaikkoja, oli jo liian myöhäistä ja opiskelupaikat olivat täyttyneet. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa: mennä töihin tai aloittaa opiskelut jossain muualla. Laitoin moneen paikkaan työhakemuksia, joista yhteen sain haastattelun heti parin päivän päähän. Ajattelin, että tässä se nyt oli, aloitan työt. Työpaikan ovi ei kuitenkaan valitettavasti auennut minulle ja se kieltämättä harmitti todella paljon. Koin olevani niin valmis aloittamaan työt ja helpottamaan perheemme taloudellista tilannetta.
Olin kuitenkin samaan aikaan laittanut hakemuksen opiskelupaikkaan, johon sain kutsun haastatteluun samana päivänä, kun olin ollut työhaastattelussa. Kyseinen haastattelu oli siis nimenomaan tähän vaatetusalan koulutukseen, johon en ollut ikinä ajatellut hakevani, mutta hain silti. Haastatteluun mennessäni en vielä tiennyt, saanko työpaikan vai en ja siinä vaiheessa olin valmis laittamaan työn opiskelujen edelle, sillä kokopäiväinen työ ja opiskelu sulkisivat toinen toisensa pois.
Kun tilanne työpaikasta selvisi, tiesin, että minun tulisi aloittaa opiskelu. Ja niinhän siinä sitten kävi. Parin viikon päästä haastattelusta, koulunpenkki kutsui minua. Ja miten iloinen ja tyytyväinen olenkaan, että juuri tämä ovi aukesi minulle. Vaatetusalahan on minulle tuttu vain vaatekaupassa työskentelemisestä. Ompelukone ja kaikki tähän alaan liittyvät käsitteet ovat olleet minulle pääosin uusia ja vieraita. Olen kuitenkin nauttinut siitä, että joka päivä on oppinut jotain uutta ja on todella oman tutun mukavuusvyöhykkeen ulkopuolella.
Yksi parhaimmista asioista on ollut upeat luokkakaverit, jotka auttavat ja kannustavat. Vaikka en itse ymmärtäisi ja osaisi, niin on joku, joka osaa paremmin, auttaa ja neuvoo.
Vaikka en vielä tiedä, mitä teen opiskelujen päätyttyä, olen aivan varma, että kaikki tulee selviämään ajallaan. Ajatus ja unelma sisutuskahvilasta ei ole kadonnut minnekkään. Se elää yhä. Ja uskon, että opintoni edesauttavat tämän unelman toteutumista tavallaan.
Tällaista kuuluu siis minun syksyyni.
Elämä on kovin arkista ja nautin siitä.
Syksy on lempivuodenaikani ja se inspiroi minua eniten sisustuksessakin. Kynttilävarastot hupenevat päivä päivältä, sillä kynttilöitä täällä poltetaan lähes joka päivä.
Rakkaudella,
Milka
