Täällä taas!

Mitä ihmettä?
Eikö äsken vasta ollut toukokuu?
Vastahan mä kirjoitin edellisen blogikirjoitukseni.
No, onhan siitä jo reilu kaksi kuukautta aikaa.
Kesällä ajantaju on jotenkin erilainen kuin muulloin ja vaikka aikaakin olisi ollut töiden ja muun elämän lisäksi, läppärin äärelle on ollut vaikea jäädä ja kirjoittaminen on jäänyt minimaaliseksi.
Kyllähän sitä kirjotettavaa olisi varmasti ollut, mutta ne jääkööt vielä ainakin hetkeksi omien päiväkirjojen sivuille.

Kesä tuli ja meni. Tai no, elokuutahan tässä vasta eletään. Mä vaan oon niin syksyihminen ja niin paljon on jo syksyn merkkejä ilmassa, että en osaa enää ajatella, että vielä olis kesää jäljellä.
Mä olisin niin valmis jo ottamaan huivit ja neuleet ja saappaat esille. Mutta kai sitä vielä täytyy hillitä itsensä, jos ja kun viikonlopuksi on tulossa hellettä.

Kesän aikana oma bloggailuni sai pitää taukoa. Löysin kuitenkin muutamia mielenkiintoisia ja hyviä blogeja, joita olen päättänyt alkaa aktiivisesti seuraamaan. Ja ensimmäistä kertaa elämässäni olen myös kommentoinut blogikirjoituksia. Kommenteillani olen halunnut rohkaista, kannustaa ja ilahduttaa kirjoittajia. Mun sydämellä kuitenkin on rohkaista ja puhua hyvää, niillekkin, joita en tunne.

Kesän aikana on tullut luettua niin paljon mielensä pahoittajien ja arvostelijoiden kommentteja, että usein se sattuu sydämeen. Aihe kuin aihe, aina joku arvostelee, kritisoi ja puhuu pahaa. Kuitenkin täytyy muistaa, että useimmiten kommentit kertovat enemmän kommentoijasta kuin kommentoitavasta. Sosiaalinen media on yllättävän helppo paikka purkaa omaa pahaa oloaan ja usein se kohdistuu täysin tuntemattomiin ihmisiin. Oli sitten kyse ihmisten menestyksestä tai menetyksestä, uudesta työpaikasta tai sen puutteesta, uudesta kodista tai kodittomuudesta - aina on syy arvostella ja kritisoida. Vai onko?

Miltäköhän maailma näyttäisi tai mitenköhän jokaisen meidän oma maailma muuttuisi, jos näkisimme pahan sijasta hyvän, maahan painamisen sijaaan nostaisimme ylös, pahan puhumisen sijaan puhuisimmekin hyvää, kannustaisimme ja iloitsisimme toisten menestyksestä ja lohduttaisimme menetyksen ja pettymyksen hetkellä. Miltäköhän blogien ja facebook-päivitysten ja lehtienkin kommenttipalstat näyttäisivät, jos kaikki ikävät, toisia loukkaavat kirjoitukset poistettaisiin?

Uskon, että jokainen meistä voi omalla paikallaan olla muuttamassa tätä maailmaa. Hyvässä tai pahassa. Jokaisen meidän sanat tuottaa joko elämää tai kuolemaa. Viha on aiheuttanut paljon ongelmia maailmassa, mutta se ei ole ratkaissut niistä yhtäkään. Jos me kylvetään vihaa meijän sanoilla ja teoilla, sitä me myös tullaan niittämään ja jo nyt nähdään paljon vihan aiheuttamia asioita. Mitä jos me kylvettäis rakkautta? Jokainen meistä omalla paikallaan ja siellä, missä kuljetaankin. Voisko se muuttaa tätä maailmaa?



Näillä ajatuksilla tänään.
Seuraava blogikirjotukseni sisältääkin muutamia ruokajuttuja :)

Iloa elokuuhun,
Milka