Häät mielessä

Vuosi sitten tähän aikaan tein valmisteluja ja valmistauduin omiin häihin. Viikon päästä tähän aikaan viime vuonna sanoimme mieheni kanssa Tahdon ja aloitimme yhteisen matkamme ja seikkailumme avioparina. Viikon päästä tänä vuonna juhlimme ensimmäistä hääpäiväämme. Tosin, olemme konferenssissa koko viikon, joten juhliminen siirtyy myöhemmälle kesään.


Monet ovat kysyneet, onko ensimmäinen vuosi avioparina ollut vaikea, niin kuin sen yleensä sanotaan olevan. Me olemme tulleet mieheni kanssa siihen tulokseen, että ei, ensimmäinen vuotemme ei ole ollut vaikea. Totta kai, olemme oppineet paljon uutta toisistamme ja tavoistamme, mutta se ei ole tehnyt vuodestamme vaikeaa vaan ennemminkin opettavaisen ja mielenkiintoisen. Olemme kasvaneet yhdessä ja erikseen. Olemme itkeneet ja nauraneet yhdessä. Riitojakin on ollut, mutta ne on aina sovittu. Me olemme olleet avoimia kaikesta jo heti seurustelusta lähtien. Ei ole oikeastaan mitään, mistä me emme voisi puhua. Se on ollut ja tulee aina olemaan yksi avioliittomme kulmakivistä.
Viime viikonloppuna matkustimme päiväksi Kuopioon juhlimaan ystäviemme häitä. Ystävillämme on kaunis tarina ja kyyneliltä ei säästytty. Heinäkuussa pääsemme juhlistamaan erästä toista ystäväpariskuntaamme.
Olen saanut laulaa ja puhua monissa häissä ja muissa juhlissa. Joka kerta se on ollut suuri etuoikeus ja kunnia. Heinäkuun häihin olen saanut kunnian tehdä osan hääkoristeluista. Iloitsen tästä tehtävästä suuresti.
Tänään sain inspiraation ja siitä syntyi kukkamaljakot ystäviemme häihin.

 Yksinkertainen on kaunista!

Matka jatkuu

Jokaisella meistä on tarina. Jokaisella meillä on taisteluja, kriisejä ja prosesseja. Jokaisella meillä on menneisyys. Jokaisella meillä on kipuja tai pelkoja, jotka saattavat vaikuttaa tekemiimme päätöksiin tai valintoihin. Jokainen meistä on tehnyt valintoja, joita joku toinen ei ole ehkä ymmärtänyt. Jokainen meistä on tullut joskus tuomituksi ja jokainen meistä on joskus tuominnut.

Mikä oli sinun päällimmäinen ajatuksesi, kun olit lukenut blogitekstini ”Elämää kolmen vuoden hiljaisuuden jälkeen”?

Minusta on mielenkiintoista, kuinka eri tavalla ihmiset voivat lukea yhtä ja samaa tekstiä. Toinen näkee tekstin kokonaisuuden ja ymmärtää, että teksti on vain pienen pieni osa minun pienen pientä elämääni. Toinen taas saattaa kiinnittää huomionsa tekstin yhteen pieneen yksityiskohtaan ja tarrautuu siihen.

Myönnän, että tekstistäni ”Elämää kolmen vuoden jälkeen” saa helposti käsityksen, että olen työtön enkä edes hae töitä. Olen työtön, mutta olen myös hakenut töitä, niitä saamatta. En ehkä ajatellut tämän olevan mainitsemisen arvoinen asia. Se, että olen työtön, ei ollut tekstini ydin tai pääasia. Se oli vain pieni sivuseikka, jonka olisin voinut olla myös mainitsematta. Blogitekstini tarkoituksena oli lyhyesti kertoa kuulumiset kolmen vuoden ajalta. Tarkoituksenani oli seuraavissa kirjoituksissani kertoa enemmän elämästäni ja ajatuksistani.

Monet ovat kommentoineet ja kysyneet, mitä teen nyt. Monet ovat ihmetelleet työttömyyttäni ja ehdottaneet minulle työpaikkoja ja opiskeluvaihtoehtoja. Ensimmäinen reaktioni oli järkyttynyt ja yllättynyt ja saatoin jopa hieman suuttua ja vastata kommentteihin kärkkäästi ja ehkä jopa asiattomasti. Olen pahoillani siitä. En ollut ajatellut, että kun julkisesti kerron elämästäni, sitä saa silloin myös julkisesti ja luvalla kommentoida, arvostella ja kyseenalaistaa. Oli sitten kyseessä tuttu tai tuntematon.

Kun opiskelujeni keskeydyttyä jäin työttömäksi, tarvitsin aikaa miettiä, mihin suuntaan lähteä. Opiskelujen keskeytyminen oli minulle itsellenikin yllätys. Tulin tilanteeseen, jossa minun tuli uudestaan miettiä, mitä tekisin. Olin varmasti yhtä hämmentynyt kuin monet muutkin läheiseni tästä tilanteesta. Tuntui kuin se unelma, joka minulla oli pitkään ollut, olisi murskaantunut. Ette tiedäkään, kuinka monesti itkin ja mietin, miksi näin tapahtui. Teinkö virheen, kun keskeytin opintoni? Mitä kaikki muut ajattelevat? Mitä minä nyt teen? Onko minun elämälläni mitään merkitystä?

Minulla ei ole vastauksia näihin kaikkiin kysymysiin, vieläkään. Sen olen kuitenkin ymmärtänyt, että en voi muuttaa mennyttä. Minun täytyy uskoa ja katsoa tulevaisuuteen ja luottaa, että minun kohdalleni on jotain muuta. Ja se unelma, joka minulla on ollut, tulee ehkä jonain päivänä toteutumaan jollakin toisella tavalla. Ne päätökset ja valinnat, jotka tein sovussa itseni ja Jumalan kanssa, ne minun tulisi tallettaa tiukasti sydämeeni ja niitä ei tulisi kaivella tai muistella tai katua epäilyksen hetkellä.

Jäin siis työttömäksi. Joku varmasti miettii nyt, että elinkö vain valtion varoilla ja syljin kattoon. No, osittain kyllä. Tosin, en sylkenyt enkä sylje vieläkään kattoon. Olin työtön, mutta tein kesän aikana keikkaluontoista työtä, koska muuta ei ollut tarjolla. Syksyn yhteishaku meni minulta ohi enkä ehtinyt hakea opiskelupaikkaa. En ehkä edes olisi tiennyt, mitä tai minne hakisin. Työttömyys jatkui. Katselin työpaikkoja ja sopivan kohdalla laitoin hakemuksen, vastauksia saamatta. Joka kerta mietin, miksi en saa vastauksia. Mutta siitä huolimatta, että en saanut tai en ole saanut vastauksia mistään työpaikoista, olen yrittänyt pitää toivoani yllä ja uskoa ja luottaa siihen, että oikea ovi aukeaa, kun on sen aika.

Työttömyys on ollut alusta saakka minulle väliaikaista. Tarkoituksenani ei ole ollut jäädä työttömäksi pitkäksi aikaa vaan saada ajatukseni selväksi siitä, mitä haluan tehdä ja lähteä sitten sitä kohti. Minulla on vakaa aikomus päästä pois työttömän – statuksen alta. Jospa minusta tulisikin opiskelija.

Tänä keväänä kerkesin yhteishakuun mukaan ja hain opiskelemaan. Sain myös kevääksi töitä Aino Sibeliuksena ja kesäksi töitä torimyyjänä.

Hain siis kevään yhteishaussa opiskelemaan. Hain Helsingin Metropoliaan toimintaterapeutiksi. Tällä hetkellä odotan tietoa mahdollisesta pääsykokeesta, johon hakijat valitaan viime viikon tiistaisen esivalintakokeen perusteella. Jos en saa kutsua pääsykokeisiin, olen päättänyt hakea Keudan ammatillisiin opintoihin erillishaussa.

Olen saanut tehdä paljon töitä vapaaehtoisena erilaisten ihmisten, niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin, kanssa ja unelmani on jonain päivänä tehdä sitä myös työkseni.

Olen aina pitänyt ihmisten kanssa työskentelemisestä. Toimintaterapeutin ammatti kiinnostaa minua, sillä haluan olla lähellä ihmistä. Haluan nähdä muutosta tapahtuvan, nähdä onnistumisia ja kaiken sen, mitä yhden ihmisen matka elämäntilanteesta A elämäntilanteeseen B voi pitää sisällään.

Toisaalta taas pidän kaupanalan asiakaspalvelutyöstä. Vaateliikkeen myyjänä (ja somistajana) olen kohdannut ja nähnyt ihmisiä laidasta laitaan. Olen myös kokenut sen, kuinka myyjää pidetään kaatopaikkana, jonka päälle voi kaataa kaiken p****n. Olen nähnyt asiakaspalvelutyön hyvät ja huonot puolet.

Tällä hetkellä unelmani, sen lisäksi, että voisin työskennellä lasten ja nuorten kanssa, esimerkiksi juuri toimintaterapeuttina, on jonakin päivänä perustaa oma sisutuskahvila. Oman yrityksen kautta saisin toteuttaa sitä, mistä sydämeni iloitsee; kauneuden luomisesta, hyvän mielen tuomisesta, viihtyisästä ja kauniista ympäristöstä, kauniista asioista ja ihmisistä. Tämän unelman toteutumiseen tarvitsen koulutusta. Siksi olenkin päättänyt, että jos en pääse opiskelemaan toimintaterapeutiksi, haen opiskelemaan joko sisustusalaa tai kondiittoriksi, jotta unelmani kahvilasta olisi askeleen lähempänä toteutumista. Ja totta kai, koulutus yrittäjyyteen on myös välttämätön.

Kulkemani tie on ollut aika ajoin kovinkin mutkikas. Tielläni olen kohdannut kaikenlaista; haasteita, vaikeuksia, erilaisia ihmisiä ja uusia kokemuksia. On ollut paljon hyvää ja paljon iloa, mutta on ollut myös paljon ikäviä asioita ja paljon surua. Mitään en kuitenkaan vaihtaisi enkä kenenkään muun teitä kulkisi. Kaikesta huolimatta ja kaikesta johtuen Jumala on kulkenut minun vierelläni, Hän on ollut matkani joka mutkassa ja käänteessä minun kanssani.
Vauhdilla ei ole väliä, kunhan vain menee eteenpäin. Välillä voi olla kuitenkin hyvä pysähtyä katselemaan ja ihmettelemään kaikkea sitä, mitä ympärillä on. Minä olen katsellut ja ihmetellyt, mutta uskon, että nyt on aika jatkaa matkaa.

Rakkaudella,
Milka Suomalainen

Elämää kolmen vuoden hiljaisuuden jälkeen

Kolme vuotta sitten kirjoitin viimeisen kirjoituksen blogiini. Vaikka blogini onkin ollut hiljainen, ei elämäni sitä kuitenkaan ole ollut. Kolmessa vuodessa on ehtinyt tapahtua vaikka mitä.

Kolme vuotta sitten helmikuussa olin kuitenkin aikalailla samassa tilanteessa kuin olen nyt. Mietin, mitä tekisin elämälläni, mihin suuntaan lähtisin. Kolme vuotta sitten tähän aikaan olin työtön. Sitä olen myös nyt. Kolme vuotta sitten tähän aikaan olin hakenut opiskelemaan ja valmistauduin pääsykokeisiin. Sitä teen myös nyt. Odotan tietoa opiskelupaikasta, johon olen hakenut; pääsenkö edes pääsykokeisiin.

Kolme vuotta sitten tähän aikaan mietin myös, haluanko opiskella alaa, johon olen hakenut opiskelemaan. Sitä mietin myös nyt. Haluanko sitä vai haluanko jotain muuta?

Tiedän, mitä haluan, mutta pelkään. Pelkään epäonnistuvani. Pelkään, että en ole tarpeeksi hyvä. Pelkään, että minulla ei ole riittävää taitoa ja tietoa. Pelkään ottaa ensimmäisen askeleen.

Kolme vuotta sitten en päässyt hakemiini opiskelupaikkoihin. En ollut pettynyt. Sydämeni paloi jollekin muulle. Hain opiskelemaan teologiaa Suomen teologiseen opistoon, Hankoon. Halusin nuorisotyöntekijäksi. Laitoin hakemuksen, minut haastateltiin ja pääsin sisään. Olin onnellinen! Olisinko nyt pettynyt, jos en saisi kutsua pääsykokeisiin? Uskallan vastata, että en olisi pettynyt. Silloin tietäisin, että kyseinen opiskelupaikka ei ole minua varten. Minua varten on jotain muuta ja minun täytyy rohkeasti alkaa ottamaan askeleita sitä kohti.

Kolme vuotta sitten elokuussa aloitin opiskelut Hangon Santalassa. Olin onnellinen maiseman vaihdosta, mutta samalla koin suurta haikeutta ja ahdistusta. Uusi ympäristö, paljon uusia ihmisiä, uusi elämänrytmi. Samaisena kesänä elämääni oli astunut myös elämäni rakkaus. Hänestä erossa oleminen oli rankinta.

Pidin kuitenkin opiskelusta, opettajistani ja opiskelukavereistani. Meistä muodostui tiivis joukko ja elämää jaettiin, niin ilot kuin surut. Asuntolaelämä oli pääasiallisesti hauskaa. Välillä leivottiin tai tehtiin ruokaa yhdessä. Välillä katsottiin maratonin verran sarjoja. Välillä laulettiin ja rukoiltiin yhdessä. Välillä käytiin lenkillä tai salilla. Välillä käytiin Hangossa kahvilla ja shoppailemassa Tokmannilla. Ja välillä opiskeltiinkin.

Näiden kahden opiskeluvuoteni aikana elämäni oli siis suurimmaksi osaksi ulkoisesti aika leppoisaa. Nämä kaksi vuotta kuitenkin olivat elämäni raskaimpia henkisesti. Esimmäisenä opiskeluvuotenani itkin ikävää ja prosessoin identiteettiini liittyviä asioita. Olin hyvinkin vetäytyvä ja viihdyin enemmän yksin kuin seurassa. Vasta ensimmäisen opiskeluvuoteni keväällä aloin tulemaan kuorestani ulos. Kesä tuli ja meni. Opintoni jatkuivat taas syksyllä. Sinä syksynä elämäni rakkaus kosi minua! Se oli yksi elämäni kauneimmista hetkistä.

Häiden ja yhteisen elämän suunnittelu alkoi.

Toisen opiskeluvuoteni keväällä väsähdin ja aloin voimaan henkisesti pahoin. En nukkunut kunnolla, olin väsynyt ja ahdistunut. Aloin pelkäämään sairastumista ja kuolemaa. Pääsiäisenä tein päätöksen opiskelujeni keskeyttämisestä. Se oli vaikea ja raskas päätös, mutta samalla olin huojentunut. Lähestyvät häät, asunnon etsiminen ja opiskelujen suorittaminen stressasivat. Tunsin olevani ylikuormitettu. Olin fyysisesti paikalla koulussa, mutta henkisesti olin muualla. Ja tasan vuosi sitten tähän aikaan pakkasin asuntolahuoneeni ja jätin yhden luvun elämästäni taakseni.

En saanut koulusta tutkintoa, en valmistunut mihinkään ammattiin. Mutta sitäkin tärkeämpänä, sain paljon tietoa, ystäviä, uusia kokemuksia ja ihania muistoja. Se ehkä maksoi paljon, mutta oli kaiken sen arvoista.

Elämässä tapahtuu asioita, joihin emme koskaan voi valmistautua etukäteen. Kolme vuotta sitten, kun aloitin opiskelun, en voinut tietää, että tulen keskeyttämään opintoni. Sen takia en voi sanoa opiskeluni olleen turhaa ajallisesti tai rahallisesti. Uskon, että kaikella on merkityksensä. Niin myös uskon, että sillä ajalla, jonka opiskelin Hangossa, oli ja on merkityksensä. En ehkä ymmärrä sitä vielä, mutta tulen vielä huomaamaan sen.

Minä jäin työttömäksi, kun keskeytin opintoni. Moni olisi heti alkanut etsimään ja hakemaan töitä. Minä en. Minä tarvitsin aikaa. Aikaa olla ja ihmetellä. Aikaa miettiä. Aikaa löytää omia lahjojani ja kykyjäni. Aikaa olla mieheni kanssa. Aikaa olla ystävieni kanssa. Aikaa olla itseni kanssa.

Viime kesänä vietimme häitämme. Muutimme väliaikaisesti mieheni vanhempien luokse ja aloitimme yhteisen elämän pituisen matkamme.

Marraskuussa muutimme mieheni vanhempien luota omaan ensimmäiseen yhteiseen kotiin.

En ole passiivinen sohvaperuna - työtön. Olen hyvinkin aktiivinen ja tuottelias työtön.

Minä hoidan kotia, teen omia käsitöitäni ja tuunauksiani. Aika ajoin harrastan kirpputoribisnestä. Ja itsellenikin yllätyksenä, olen alkanut käymään salilla.

Kolme vuotta sitten istuin huoneeni sängyllä, kirjoitin blogiani ja mietin mitä tekisin elämälläni. Kolme vuotta myöhemmin istun olohuoneemme sohvalla, kirjoitan blogiani ja mietin, mitä tekisin elämälläni.

Uskon, että blogin jatkaminen juuri tänään on askel siihen suuntaan, mihin haluan lähteä.

Blogimaailma on vielä vähän vieras ja en edes tiedä, lukeeko kukaan blogiani, mutta jostain on aloitettava. Minä aloitan tästä.

Mitä blogini tulee sisältämään - se on vielä vähän auki. Mutta uskon, että tulen kirjoittamaan tänne ajatuksiani elämästä ja arjesta. Avaan kotimme ovea blogin kautta. Ja mahdollisesti tulen laittamaan tänne helppoja ja yksinkertaisia ruokaohjeita.

Rakastan luoda ympärilleni kauneutta. Oli se sitten sana, teko, sisustuselementti tai musiikkia. Haluan luoda kauneutta, missä olenkin tai minne menenkin. Ja toivon, että myös tämän blogin kautta jokainen lukija voi nähdä ja kokea sen.


Rakkaudella,
Milka Suomalainen

Life is beautiful!

I heard a song called "Dream" for the first time two days ago when I was watching a movie called Love happens. (I recommend everyone to watch it!) After that I've been listening to that song all the time. There is just something about that song that speaks to me. 

Maybe it's because in these next couple weeks I have to decide what I'm going to do with my life. What do I want to study? What am I going to do when I grow up? These are big questions for me. Because I have no idea. All I know is that I want to do something creative. My dream is to create beauty wherever I go...

...because no matter what we're going through, no matter how we're struggling, no matter how big our battles are, there is always something beautiful around us. Beauty that speaks to us. Beauty that gives us joy and peace. Beauty that helps us to get through the day. Beauty that gives us strength. Just look around and see the beauty in your life.

I bought myself a bouquet of white roses today. When I look at them I feel so happy. And peaceful. I know, I probably sound crazy. But I've learned to enjoy the little things in life.

I still don't know what I'm going to study or do with my life. But for now I'm going to enjoy every little beautiful thing around me... like those roses...

...because yesterday is history, tomorrow is a mystery, TODAY is a GIFT!

Stop complaining about the things you don't have. And be thankful for the things you've go...because you probably have all you need.

In the end all I want is that I can say that I've lived it full and lived it well.

A new day has come!

Don't let your past define your future.

Your past tells who you have been but it doesn't tell who you are today
or who you will be tomorrow.
Past is lived life, you can't change it.

Don't deny your past.
Accept it.
But don't live in it.

Don't say "I have always been this way so I will always be the same."
NO.
You'll always have the possibility for a new start.
God is always willing to make a change in your life.
God is always willing to give you a second chance.
There is always HOPE.

The question is: Will you allow yourself to have that?
God is waiting for you!

Don't let your mistakes
take you away
from God.

Whatever your past has been,
you have a spotless future.

Receive it and believe it!

Aina on toivoa!

"Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." Jeremia 29:11

Jumala, jonka mä tunnen, on TOIVON Jumala.
Jumala, jonka mä tunnen, on RAKASTAVA Jumala.
Jumala, jonka mä tunnen, on ARMOLLINEN Jumala.
Jumala, jonka mä tunnen, on RAUHAN Jumala.
Jumala, jonka mä tunnen, on LEMPEÄ Jumala.
Jumala, jonka mä tunnen, on USKOLLINEN Jumala.

Meillä kaikilla on aikoja elämässä, kun tunnemme ja ajattelemme olevamme epäonnistujia, hylättyjä ja toivottomia tapauksia. Kertovatko meidän tunteemme kuitenkaan totuutta...?

Liian usein me nojaudumme ihmisten mielipiteisiin ja uskomme niiden olevan totuuksia. Ihmisten mielipiteet kuitenkin perustuvat heidän omiin kokemuksiinsa ja tunteisiinsa, ja niillä ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Ihmiset tuomitsevat toisiaan ja ovat armottomia toisiaan kohtaan. Ihmiset tulevat aina pettymään toinen toisiinsa.

Tässä ote yhdestä lempikirjoistani, The Shack:
"Why would I have an expectations other than what I already know?
... And beyond that, because I have no expectations, you never disappoint me"

Jumala on ARMOLLINEN ja Hänen armonsa yksin riittää. Jumala on luonut jokaisen meistä ja me riitämme Hänelle sellaisina kuin olemme. Jumala ei tule koskaan pettymään meihin, sillä Hän tietää kaiken ja Hän on jo nähnyt kaiken. Meidän jokaisen elämän tulisi perustua tälle totuudelle, ei ihmisten mielipiteille! Jumala näkee meissä jotain sellaista, mitä ihmismieli ei pysty aina ymmärtämään. Jumala näkee meidät rakastavin, armollisin silmin. Hän näkee olosuhteidemme yli. Hän näkee meissä jokaisessa tulevaisuuden ja toivon. Ja rakkaudessaan Hän tekee meidät uudeksi.Jokainen meistä tekee virheitä ja vääriä valintoja. Aina on kuitenkin toivoa. Aina on mahdollisuus tehdä parannus. Aina on TOINEN MAHDOLLISUUS!

Olin kaksi päivää GLS (Global Leadership Summit) - konferenssissa Helsingissä ja yksi minulle mieleenpainuvimmista asioista oli se, että yksikään meistä ei ole toivoton tapaus, yksikään meistä ei ole turhaan täällä.

Jokaisessa meissä on potentiaalia, jokaisella meillä on lahjoja ja kykyjä.
Jokainen meistä on kutsuttu ja valittu.
Jokainen meistä on arvokas ja kallisarvoinen.
Jokaisella meillä on menneisyys, mutta jokaisella meillä on myös mahdollisuus loistavaan tulevaisuuteen.
Jokaisella meistä on paikka ja tehtävä, ja yksikään ei ole toistaan parempi.

Yksi pelastaa ihmishenkiä Intiassa, toinen avustaa presidenttiä, kolmas johtaa suurta yritystä, neljäs hoitaa lapsia kotona, viides kohtaa ja auttaa syrjäytyineitä nuoria... Oli tehtäväsi mikä tahansa, teet tärkeää työtä. Ja juuri sillä paikalla voit muuttaa maailmaa ympärilläsi.

Lakataan vähättelemästä itseämme! Se, miten me puhutaan itsestämme ja nähdään itsemme vaikuttaa siihen, keitä meistä loppujen lopuksi tulee. Sanoilla on suurempi merkitys kuin mitä me osataan edes kuvitella.

"Ei ihmistä voi saastuttaa mikään, mikä tulee häneen ulkoapäin. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee hänen sisältään ulos." Mark. 7:15

"Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän." Joh. 10:10

Don't forget who you are!

Mulla on unelma!

Ja se unelma on, että tämän maan nuoret voisivat löytää identiteettinsä ja arvonsa Jumalassa!

Mun unelma on, että jokainen voisi OLLA AITO, VAELTAA VALKEUDESSA, OLLA VAPAA, LÖYTÄÄ TOTUUDEN JUMALASSA, LÖYTÄÄ OMAN PAIKKANSA JA ELÄÄ ELÄMÄÄ TÄYSILLÄ!

Kuka minä olen?

Muutama Raamatusta löytyvä totuus siitä, kuka minä olen, kehystettynä.

Nämä totuudet on niin helppo unohtaa arjen kiireessä ja pyörityksessä, mutta yhtä helppo palauttaa mieleen, kun ne on kehystettynä ja osa kodin sisustusta. Välillä täytyy vaan pysähtyä ja puhua näitä totuuksia oman elämän ylle! :)

Teen näitä lisää tilauksesta. Toiveita kehyksistä ja taustasta saa esittää. Haluan tehdä jokaisesta persoonallisen ja omistajansa näköisen.

"Who I am is quite enough. I just want to be worthy of love. And beautiful." 

Bethany Dillon